lauantai 22. tammikuuta 2011

Piirtelemässä



Minä olin tänään piirtelemässä, sillä isä vei minut piirtelemään samalla kun vei äidin syömään ulos. Aivan loistavaa, sain ensimmäistä kertaa elämässäni käsiini oikeat väriliidut!! Sellainen tarjoilijamies toi ne minulle sievässä mukissa, aivan erityisesti minua varten! :) Äiti on kotona niuhottanut että ne ovat myrkyllisiä eikä siksi ole sellaisia minun ulottuville toistaiseksi jättänyt. Ei se kyllä nyt voi olla niin vakavaa jos värejä vähäsen maistaa..



Neuletakki naulakkoon ja joutuin. Tässä touhussa tulee kuuma. Äitikin yritti keskeyttää kysymällä haluaisinko maistaa sen kreikkalaista salaattia. Kesken piirtelyn?! Minä näytin äidille että syö sinä vaan sitä vihreää niin minä piirrän tällä vihreällä. Sitäpaitsi isän lautasella oli herkullinen pihvi josta nappasin mielelläni oman osuuteni.



Minä aloin päästä asiasta jyvälle, tämä on todella hauskaa. Voi kumpa isä veisi minut useamminkin piirtelemään! :) Ehkäpä äitikin alkaa pehmenemään jo taiteilija urani suhteen? Sen verran vielä täytyy mainita, että ei siihen kuole jos vähän värejä maistelee.. Sillä ehdin nopeilla liikkeilläni ja harkituilla harhautuksillani maistaa muutamia, ainakin violettia sekä oranssia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti