Tänään minulle sattui onnettomuus. Pikkurillionnettomuus. Olimme menossa äidin kanssa vessaan ja tunnetusti nopeana keksin laittaa pikkurillini oven saranapuolelle ilman että äiti ei ehtinyt huomata mitään vetäessään oven kiinni. Ja se SATTUI! Kiljuin ja itkin, sillä se oli KAMALAA!! Salaman nopeasti äiti tajusi mitä oli tapahtunut ja nappasi minut syliin ja antoi minulle ensiapua.
Äitille tuli heti valtava huoli minusta ja sormestani, vaikka äiti sanoikin että se paranee pian. Sormi oli aivan musta ja siitä tuli verta. Äiti nappasi minut kantoreppuunsa ja hoiteli ja lohdutti minua. Mutta minä en pystynyt rauhoittumaan ollenkaan sillä se oli HIRVEÄÄ!! Taistelin äitiä ja ensiapuakin vastaan sillä sekin sattui. Äidin avut olivan mielestäni kidutusta, kylmää ja puhdistavaa. Nekin tuntuivat kammottavalta! Äiti lohdutteli minua ja yritti soittaa isällekkin töihin, mutta kenttää oli huonosti ja koska minä itkin niin äiti ei pystynyt puhumaan isälle niin että olisi isä olisi kuullut jotain. Äitiä harmitti kovasti myös se että oli sulkenut oven ilman että huomasi pikkurillliäni sen välissä. Mutta minkäs sitä sille voi? Vahinkoja sattuu, tiedättehän.. Myös minulle ja äidille.
Onneksi Vaari oli skypessä. Vaarikin puhalsi minun sormeeni ja lähetti parannuksia. Sormeni väri muuttui pikkuhiljaa normaalimmaksi ja äitikin näki vihdoin että veri oli tullut siksi koska kynteni oli mennyt tuusan nuuskaksi. Oi voi, itkin katkerasti enkä pystynyt keskittymään mihinkään sillä kaikki oli KAMALAA. Äiti hoksasi vihdoin että minulla on kipulääkettä ja tajusi antaa sitä minulle. Äiti ja Vaari lohdutti minua kunnes nukahdin äidin syliin. Äiti huokasi että onneksi tämä pikkurillini alkoi näyttämään jo paljon paremmalta.
Isä oli saanut viesteillä tilannetietoa mutta koska kysymys oli pikkurillistäni niin isä oli napannut välittömästi junan töistä kotiin! Isä kiiruhti kotiin juuri silloin kuin minä heräsin ja lähdimme koko perheellä heti sairaalaan, pitihän varmistaa että toipuisin mahdollisimman nopeasti ja hyvin. Menimmekin meidän omaan lähisairaalaan (GP:hen joka vastaa suomalaista terveyskeskusta). Siellä oleva lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä että nyt olisi tärkeää kuvata sormi röntgenissä ja hoitaa kynsi (joka oli kirjaimellisesti tuusan nuuskana) isommassa sairaalassa että saisin parasta mahdollista hoitoa ja niimpä me siirryimme Royal Berkshire hospitaliin (Kuninkaalliseen sairaalaan). Äiti sanoi että se onkin juuri sopiva paikka pienille prinsessoille tämmöisten onnettomuuksien sattuessa.
Kuninkaallisessa sairaalassa meidät otettiin heti hyvin vastaan ja siellä oli äidin mielestä aivan erillaista kun suomen sairaaloissa. Meitä autettiin heti ja kaikki olivat todella ystävällisiä. Heti ensitilassa sain sieltä oman hoitajan ja lääkärikin tuli katsomaan minua pian. Minä naureskelin jo lääkärillekkin sillä minulla ei ollut enää mitään hätää. Ja äidinkin hätä alkoi pikkuhiljaa helpottaa kun lääkärikin kertoi että senkin lapsille on sattunut vahinkoja kotona oven kanssa. Mutta sitten tapahtuikin jännittäviä. Sillä minä pääsin röntgeniin!!
Isä sai päälleen hassun essun ja äidin täytyi mennä katsomaan sellaisen sermin taakse. Minä istuin isän sylissä ja kuikuilin äitiä sermin takaa. Sitten isä piti lujasti kiinni minun kädestäni. Se oli kuulemma tarpeellista sillä minusta otettiin sellaisia röntgen kuvia. Se tapahtui nopeasti ja sen jälkeen taas vilkuttelin kaikille. Sitten menin odotushuoneeseen ja tapasin siellä erään iäkkään rouvan joka istui pyörätuolissa ja hän oli myös vakuuttunut siitä että minä alan kohta puhumaan! Voinen siis pitää sitä jo faktana!
Aika meni nopeasti odotustilassa sillä vilkuttelin ja keskustelin kaikkien ihmisten kanssa. Sitten se mukava lääkäri tulikin kertomaan että minun sormeni oli sisältä ehyt eikä se ollut murtunut tai semmoisia. Nyt siis pitäisi vaan minun tuusan nuuskana oleva kynteni pistää taas kuosiin. Koska se olisi kivulias toimenpide niin lääkäri sanoi että minä saan sitävarten erikoisia lääkkeitä jotka tekevät minut uneliaaksi. Pääsin omaan pieneen operointihuoneeseen. Se olikin kiva paikka sillä siellä oli leluja. Sitten sain ensin kipulääkettä ja sitten sain sellaista kummallista lääkettä jonka takia äiti ja isä piti minua koko ajan sylissä. Minä en enää pystynyt edes kävelemään ja olin hyvin uninen. Sitten lääkäri tuli luokseni ja taas isä piti lujasti minun kädestäni kiinni. Minä makoilin operointipöydällä ja äiti suukotteli minua. Hoitajakin oli huoneessa ja sitten se kyllä silti vähän sattui. Lääkäri oli painanut kynnen perustan takaisin paikoilleen. Se oli tärkeää, jotta minulle kasvaisi taas normaali kynsi pikkurilliini. Hoitaja laittoi minun käden tuppoon. Minun käsi jouduttiin paketoimaan siksi että olen niin pieni joten muunlaiset tuppelot eivät suojaisi pikkurilliä tarpeeksi. Niimpä olen sitten viisi päivää käsi tuppelossa. Olin hetken pari vielä tarkkailussa sairaalassa siksi että olin saanut sitä uneliaaksi tekevää lääkettä. Mutta minä olen jo melkein taas kunnossa ja nyt takaisin kotona. Minua tosin väsyttää ihan kamalasti sillä päivä on ollut rankka. Huomenna bloggaan kuvamateriaalia käsitupostani. Nyt menen nukkumaan!
