perjantai 12. marraskuuta 2010

Kinttaat Suomesta



Ihiii!! Kiljun innosta sillä me saimme äidin kanssa paketin Ylivieskasta! :) Ja siinä oli minullekkin vaikka mitä mukavaa. Ensinnäkin nämä jarrusukkikset joista en voi päästää juuri nyt hetkeksikkään irti. Niillä on kuulemma hyvä juostakkin kun ne eivät liukastele.



Mutta ennen kaikkea me olemme onnellisia näistä! Puistopuuhiin, leikkeihin sekä ulkoiluun kunnon kinttaat. Nämä ovat vedenpitävät ja tuulenpitävät, sekä näissä on hyvin lämmin vuori. Minä esittelin näitä sille meidän mukavalle remonttimiehellekkin eikä se ollut ennen nähnytkään näin teknisiä kinttaita. Äiti mainosti sille vähän kerskuen että siellä mistä me tullaan on kolkyt astetta pakkasta talvella että meillä ollaan totuttu pukemaan. Kyllä se mies katsoi niitä Jennin vanhoja punaisia Kuoma kenkiäkin vähän hämmentyneenä. Äiti ja yksi ruotsalainen äiti kyllä puistossa pähkäilikin sitä että täällä kun talvi on niin lyhyt niin siksiköhän täällä ei ole niin hyviä varusteita. Ainakaan me eikä nekään ole löytänyt täältä mitään lämpövarusteita, eli niin sanottuja pihavaatteita. Tosin olemme pistäneet myös merkille että vähänkään romusemmalla ilmalla puistoon saapuu tasan tarkkaan meidän lisäksi tuurilla juurikin ruotsalaiset ja norjalaiset. Nämä kelit kun on meidän syyskelejämme! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti